Moottorivene
Pitkästä aikaa...
Sain veljeltäni tämän aihion kuulema "takkapuiksi"!?
Mitä vielä, googlasin netistä puurunkoisia moottoriveneitä ja löysin Riva-merkkisen cruisailuveneen. Siitä se sitten lähti...
Muotoilin nokasta vähän terävämmän ja viilutin kansiosan. Tiikkikannet tein kahvitikuista.
Työläin vaihe oli hioa ja lakata, hioa ja lakata, hioa ja lakata... Lopulta päätin, ettei tässä mitään viulunkantta olla tekemässä. Olin tottunut nukkekodeissa vahaamaan kalusteita, joten jatkuva kuivumisen odottelu oli rassaavaa... Mieli teki jo seuraavaan työvaiheeseen.
Alapohjan maalasin valkoiseksi ja kylkiin tein turkoosit raidat (niiden maalaaminen viivasuoraksi kuvitellun vedenpinnan mukaan olikin yllättävän haastavaa...)
Askarteluliikkeestä hain valkoista ja turkoosia keinonahkaa istuimia varten. Potkurin ostin valmiina, samoin knaapit.
Työn edistymisestä ei ole kuvia, koska puuhailu vei niin mukanaan...
Kojetaulun veistin puusta ja printtasin mittarit netistä. Mittareiden kehykset ja pakoputket ovat reikäniittejä. Vanhan kellon osista sain kaasuvivun ja ruorin.
Vesille tätä venettä ei ole tarkoitettu ja toivottavasti kenellekään ei tule edes mieleen sitä kokeilla, sillä fenderit tein tampooneista. Seuraukset voisivat olla yllättävät... ;D
Täytyy vielä opetella oikeaoppiset solmut fendereiden kiinnittämiseen...
Veneen nimeksi tuli Gaviota (esp. lokki)
Alunperin leikkasin tuulilasin kaartuvasta pakkausmuovista. Se olisi ollut täydellinen jos vain olisin keksinyt sille toimivat kehykset. Prototyypissä
käytin litteää sähköjohtoa- toiseen reunaan viilto, sisukset ulos ja "lasi" liu´uttamalla tilalle. Se mukaili hienosti tuulilasin kaarteita, mutta näytti liikaa muovilta! Maalasin sen metallimaalilla. Lopputulos- näytti maalatulta muovilta! Ei hyvä!
Apuun tuli sateenvarjo. Sen piikit oli helppo taittaa muotoon. Nyt metalli näyttää metallilta ja puu puulta, niinkuin pitääkin.
Kiva tätäkin oli tehdä, vaikka onkin ehkä "miehinen" aihe. Sen verran annoin naisellisuudelle periksi, että takapenkille tein ankkuri-aiheisen tyynyn...;)
Aurinkoista kevättä !
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oi miten tämä on kertakaikkisen upea vene!
VastaaPoistaTodella hieno vene! Ja upea sisustus!
VastaaPoistaI have seen that every person wants to express all his feelings but he is not able to express his feelings properly in words but the content you have written in your post is very beautiful, it seems that you have expressed your feelings is expressed. Hi, you are a very beautiful post writer, similarly keep writing new posts in your life, our best wishes are with you. beautiful Girl Gurgaon
VastaaPoistaonline girl gurgaon
Gurugram Girl Number
Online Girl Number Dehradun
Gurgaon girl number
housewife Gurgaon
premium health
Health Tips