YSL-roombox


Sain kuulla, että toinen upea donna oli jäämässä eläkkeelle. Halusin muistaa häntä jotenkin ja tein hänelle työelämästä muistoksi oman boxin.

 

Ratkaisin näköisongelman asettamalla nuken boxiin selin. Riitti, että hiukset ja vaatetus vastaisi esikuvaansa: punaiset hiukset ja musta työasu.
Jos edellinen boxi oli valkoinen ja valoisa, tämän väreinä olisi musta ja kulta.





 

Tällä kertaa korvasin myyntitiskin jalallisella meikkitelineellä. Tein meikkituolin ja siirsin viherhuoneen mummin tänne asiakkaaksi. Hermes´-silkkihuivi kaulaan ja tuoliin meikattavaksi. Mummi lienee tullut Pirkanmaalta asti, koska kukkapaketti on Koillis-Kukasta.




 

Toisen paketin toimitti Interflora. Printtasin kukkakauppojen tunnuksia silkkipaperille ja kääräisin paketeiksi. Näin sain "kukkia" ilman kukkia.
Naulakossa roikkuvasta YSL-laukusta pilkottaa aito Hesari.







Putiikin nimikyltin leikkasin Yves Saint Laurent-paperikassista ja kullanväriset kehykset olivat kuin piste iin päälle. "Melkein" kuin oikea YSL-liike! ;)


                         Kiitos, Bea
                 Onnellisia eläkevuosia!



Valmista syntyy...


Valospotit tein Airamin led-nauhasta ja reikäniiteistä. Pari nepparin puolikasta laitoin kattovaloiksi. Valotaulua kiertää valolista etupuolella, sillä kuvan taakse sijoitettuna se olisi todennäköisesti erottunut erillisinä valopisteinä, valaisematta koko kuvaa... Muutama spotti riitti myös myyntitiskiä valaisemaan.

 






Tuunasin nukkea enemmän peilikuvan näköiseksi ja tein sille silmälasit. Asun selkään maalasin Biotherm
-logon ja käteen liimasin spraypullon sekä puhdistusliinan. 
Siinä sitten myyntitiskiä puhdistaessa katse osuu peiliin. Pieni hymy peilikuvalle- tästä se päivä taas alkaa...!




                              Kiitos, Liisi!

Biotherm-roombox

Sain idean sijoittaa oikeat kasvot roomboxin peiliin, mutta kuka voisi peilata itseään...?
HEUREKA! Mikäs sen luontevampaa, kuin tehdä kosmetologiboxi! Tunnen ihanan ammatti-ihmisen, joka tulisi saamaan yllätyslahjan!




Veljeltäni sain vinkin kysellä Alkosta tyhjiä puisia viinilaatikoita. Niihin mahtuu yleensä 6 kpl viinipulloja, joten maksani kiittää, etten joutunut tyhjentämään laatikoita itse ;D. Sahasin laatikon keskeltä halki saaden yhdestä laatikosta kaksi.





Inspiraation iskiessä homma edistyi sutjakkaasti! Nuken läpinäkyvästä laatikosta tein myyntitiskin. Netistä etsin kuvia Biotherm-tuotteista, mikä olikin hankalaa, sillä kuvan olisi pitänyt olla suoraan edestä kuvattu. Eipä hätää! Printtasin Biotherm-logoja ja päällystin niillä pieniä palikoita luoden mielikuvan oikeista tuotteista.

Yrttejä



Istutin pieniin saviruukkuihin "yrttejä" ja nimesin ne mutu-pohjalta. Kasvihuoneen katonrajassa oli juuri ja juuri tilaa yrttihyllylle.

 


Yhden ruukun koristelin mosaiikilla (niin kuin oikeassa elämässä).





Lattialla oleva iso yrtti oli aluksi basilika, kunnes itseänikin rupesi hävettämään, kun ei se ollut basilikaa nähnytkään...! Etsin netistä sopivampaa ja löysin perillan, hyvin vanhan mauste- ja rohdoskasvin, joka on yleinen kiinalaisessa ja japanilaisessa keittiössä. Ja etteikö nukkekotiharrastus voisi olla sivistävää...! ;D





                      Eipä tässä muuta, kuin
                 satoisaa ja mielikuvitusrikasta 
                           syksyä kaikille!

"Tuholaistorjuntaa"


Ovenpielessä nököttävä linnunpelätti on tätänykyä entinen. Rakas irskimme päätti, että tuo nyt ei pelota ketään ja nappasi sen pois! Huomasin näin jälkikäteen, että yritin pelotella sillä ötököitä (bug)! ;D 
Paras vain jatkossakin hommata vihannekset kaupan hevi-altaasta!

Luonnosta lainattua




Tammi se vasta runsaudensarvi onkin! Sen pienen pienistä terhonaluista saa niin sipuleita, kurpitsoja kuin latva-artisokkiakin!



Paperinarusta ja massasta tein muutaman maissintähkän ja pari vihreitä kumihanskoja päätyi kasvihuoneen sankoon kalalankaköyden seuraksi. Työkalut ostin valmiina.

Siitä luonnosta vielä...
Amppelimansikka on todella satoisa, toisin kuin todellisessa elämässä. Alkuperäiset "mansikat" olivat niin puikuloita, että muotoilin niitä uudelleen. Saadakseni kasvista edes hiukan aidomman näköisen, käytin oikeita kuivattuja ahomansikan lehtiä. ;)

Lavalla kasvatettua



Villiviinistä nappasin kiekuran ja löysin kätköistäni muutaman muratinlehden. Vielä pari vihreää massapötköä ja kurkkumaa on valmis. Olen joskus nähnyt kurkkua kasvatettavan tyhjän muovipullon suojissa, kuulakärkikynästä sain samantapaisen tunnelin.












Lavalla kasvaa myös kurpitsa ja herneitä. Säkissä olevat omenat ostin netistä.

Mitäpä kasvattaisi...?


Tomaatti. Kasvi, mikä ensimmäisenä tulee kasvihuoneesta mieleen, on tomaatti. Eikä mikä tahansa tomaatti, vaan sellainen mikä kasvaa kasvusäkissä ja on tuettu langalla latvuksesta.
Tomaatin varsi on maalattu viinirypäletertunranka ja tomaatit ovat uunissa kovettuvasta massasta. Omistan ainoastaan yhden kuvioleikkurin, lumihiutaleen muotoisen, mutta se on yllättävän monipuolinen. Sen sakaroista saa leikattua niin tammen- kuin tomaatinkin lehtiä (jos ei ole turhan tarkka...)




Kasvusäkin tehtailin leikkaa/liimaa-menetelmällä yhdistämällä parikin eri kuvaa keskenään. Muovipinta syntyi kontaktimuovista ja multa tuttuun tapaan poroista.



Mainion lämpömittarin sain mieheltäni. Se on auton parkkivalon polttimo. Mittariasteikko vain kylkeen ja lasin väliin taivutettuun telineeseen.



Kasvihuone



Kiertelyn ja kaartelun jälkeen ostin pienemmän kynttilälyhdyn alesta tehdäkseni viherhuoneen. Kotona totesin, että tulipas pieni! Eihän tähän mitään mahdu! Isompi lyhty oli vielä kaupan- eikun ostamaan. Niin sai kasvihuone alkunsa...


Umpinainen katto asetti haasteen- tyypilliseen (?) tapaan naisella ei ole asianmukaisia työkaluja käytössään. Ikkuna-aukko syntyi lähinnä sisulla! Luovuin toivosta saada aikaiseksi samanlaista (-kokoista) aukkoa toiselle lappeelle. En edes lähtenyt yrittämään! Tässä kasvihuoneessa kasvetaan vähemmällä valolla! Piste!



Takaseinälle rakensin kasvulavan, jossa kahvinporot pitävät mullan virkaa ja lattiaa peittävät ylijääneet marmorilaatat (tässä tapauksessa ne ovat olevinaan liuskekiveä).

Hanskat tiskiin




Väsäilin Marian ohjeilla (kiitos!) kumihanskoja useammatkin kappaleet. Nämä siniset päätyivät viherhuoneeseen.

Illan hämärtyessä...




Tässä vielä tunnelmointia...
   
 Hyvää yötä!

Antaa kaikkien kukkien kukkia...





Tilasin netistä laserleikattuja kukkakittejä ja pikkuruisia ruukkuja aluslautasineen.



Keltainen kimppu dahlioita tuo auringonvaloa pilviseenkin päivään ja amppeliin kuuluu ehdottomasti verenpisara. 

Vanhaan sormustimeen, tässä tapauksessa tina-astiaan, istutin aristokraattisen orkidean.

Ostin myös vaaleansinisen klematiksen, mutta siirsin sen kukat taustalla olevaan köynnökseen. Sen hento lehvästö kasvaa kohti korkeutta alppiruusun taustalla...

Ja sitten kasveja...


Hortonomi opiskelijamme on innokas taimien kasvattaja. Hän on saanut aikaan jos jonkinlaisia kasviristeytymiä. Niitä tuskin tunnistaa alkuperäisistä... ;D


 
Multasäkin sain printtaamalla kuvat netistä ja päällystämällä ne kontaktimuovilla. Multana toimii kahvinporot. 




Hesarin muututtua tabloidkokoiseksi, sen pääkirjoitussivulla oli alkuaikoina yläreunassa minikokoiset kuvat opasteena eri liitteistä ja niiden sisällöstä. Onneksi huomasin ottaa niitä talteen! Nyt on oikeaa Hesarin sivua kasvatuspotteina! Paperi on niin pehmeää että!


Kastelukannu saanee kylkeensä jonkin kuvion. Näyttää tällaisena vähän pliisulta...(?) Kukinnot pelargonioissa ja ritarinkannuksessa ovat kangassilpusta. Saniainen on myös kangasta. Muuna materiaalina on kuivakukat ja kirpparilöytönä muovikasvit. Katto-orrella kiipeilee valmis köynnös (hakusessa olisi muratti- tai viiniköynnös...)









Kangaspäällysteinen nappi luovutti osansa lintujen ruokinta-automaattiin ja läpinäkyvä muovi on kardemummaputkesta. Linnuthan syövät korppujauhoa, eikö...?



Tervetuloa-kyltin ympärillä, samoin kuin katto-orrella, kiemurtelee pihavalosarja (Airamin led-nauha) tuomassa valoa pimeneviin iltoihin. Terassilämmitin vain puuttuu.